Miljoonia vuosia sitten valtava voima muovasi hämmästyttävän monenlaisia maisemia tässä pohjoisessa maassa. Männyt, kuuset ja koivut ovat erottamaton osa Suomea. Tyynenä siintävät järvet lukemattomine metsän peitossa olevine saarineen ja kannaksineen, tarjoavat kauneutta, jota ei ole ennen kohdannut missään.
On tyyni kesäkuun ilta. Metsän siimeksessä, järven rannalla, se tuntuu erityisesti. Lintujen konsertti on vähitellen hiipunut, illan viileys levittyy kaikkialle…
Takassa rätisevät puut kodikkaasti ja antavat lämpöä tupaan. Katselen tanssivia tulenliekkejä ja mietin:
- Miten ihanaa, että maailmassa on tällaisia syrjäisiä loukkoja, jonne pääsee piiloutumaan kaikelta…
- Tiedätkö, Timo, minua ei pelota ollenkaan olla täällä.
Timo piti takassa tulta yllä ja kohenteli sitä sekä työnteli pesään lisää koivuklapeja. Hän oli jonkin aikaa vaiti ja sanoi sitten:
- Mikä täällä nyt voisi pelottaa, luonnon keskellä? Ja metsää ja vettä on Suomessa kaikkialla, yli puolet koko pienen maamme pinta-alasta on metsän peitossa. Niin että metsäläisiä me olemme ja ylpeitä siitä. Luonnosta saamme maukkaita herkkujaan ja sielunrauhaa. Ystävähän luonto meille on.
Äkkiä Timo nosti etusormensa ilmaan ja sanoi:
- Kuuntele!
Korkeiden kuusten latvusten humina ja lehtipuiden kahina olivat kesäistä musiikkia. Ilmassa leijui jotakin arvoituksellista… Hän jatkoi:
- Puhtaat järvivedet antavat ihmisille voimaa ja terveyttä, ruokkivat heitä kalalla.
- Onko täällä paljon kalaa? kysyin.
- Vaikka kuinka paljon, ja kaikenlaista kalaa! Timo vastasi innoissaan.
- Ai, minkälaisia? minä kyselin kiinnostuneena.
- Mitä kalaa täältä ei saa! On merilohta ja järvilohta, nieriää, kirjolohta, harjusta, kuhaa, siikaa, haukea, ahventa, lahnaa, madetta… Mehän ollaan Olavin kanssa oikein
himokalastajia… Loppukeväästä ja kesällä tulee hyvin särkeä ja lahnaa. Ja Eila taas on mestari kalanvalmistaja. Hän tekee, kuule, sellaista kalakeittoa! Mmm… Ja paistettu särki, ai, ai, sitä nuollaan sormetkin!
- Aaa…? Voi että! Niin, onhan kaupoissa näköjään kaikenlaista, valmistettunakin olen nähnyt, tulee suoraan uunista!
- Lohi on yleensä peräisin meidän omista vesistämme, mutta tänne tuodaan myös norjalaista lohta, se on rasvaisempaa ja halvempaa kuin täkäläinen. Mutta kyllähän me arvostamme paikallisia tuotteita, olkoonkin että ne ovat vähän kalliimpia, mutta laatu on sitten hyvää. Otetaan esimerkiksi ahven. Se on kansalliskalamme. Se elää ja lisääntyy hyvin sekä meressä että järvissämme. Vesistöjemme vedet ovat hyvässä kunnossa, siksi myös pienistä järvistä saa kalaa. Olet varmaan huomannut, että täällä voi juoda vettä suoraan hanasta. Se on maailman puhtainta, missään muualla ei ole sellaista vettä! Ja tiedätkö, hän jatkoi, että vanhojen talojen pihoissa on kaivoja, joista sukupolvi toisensa jälkeen saa kirkasta lähdevettä.
Kuuntelin miestäni tarkkaavaisesti. Hänen puhuessaan vedestä, tuntui kuin se olisi pessyt minua sisältäpäin. Kyyneleet alkoivat valua tahtomattani.
- Tanja, mitä sinä itket? Timo kysyi ja tuli halaamaan minua.
- Timo, kyynelten kautta ihminen pääsee lähemmäksi Luojaansa.
Me istuimme kauan katselemassa, kuinka tuli hiipui takassa. Kumpikin omissa mietteissään…
Aamun koittaessa pikku mökkiimme kantautui lintujen ihana liverrys. Menin järven rantaan… aamukaste kasteli paljaat jalat… Tyynellä vedenpinnalla leikittelivät ensimmäiset auringonsäteet. Sukelsin pää edellä veden viileyteen, se raikasti koko ruumiin ja sielun, teki olon niin kevyeksi.
Jani-vanhus piti huolta lähteestään – miten oikeassa hän olikaan. Elävä vesi on täynnä parantavaa voimaa, sitä ei voita mikään.
Aamu-uinnin ja aamiaisen jälkeen Timolla oli meille heti ohjelmaa.
- Tanja! Nyt ei pidä hukata kallista aikaa, hypätään veneeseen! Mieheni komensi.
Timo otti mukaan kaksi onkea ja purkillisen matoja, asettui keskituhdolle ja alkoi rivakasti soutaa. Vene leikkasi tyyntä metsäjärven pintaa.
Unohtumaton arktinen juhla kimmeltävän veden ja puhtaan ilman sekä metsän tuoksujen keskellä!
Järvessä oli todellakin paljon kalaa. Timo ehti tuskin laittaa syötin koukkuun ja heittää veteen, kun alkoi syödä.
- Parempaa kalapaikkaa kuin tämä meidän järven perä, ei olekaan! Ja eikö ole kaunista? Timo viittoili ympärilleen.
- Saako Suomessa kalastaa missä vain?
Timo seurasi kohonsa vaivihkaista liikettä vedessä ja alkoi puhella puoliääneen:
- Tällaisilla ongilla kuin meillä on, saa ihan vapaasti kalastaa missä vain, oli meri tai järvi tai joki. Muussa tapauksessa tarvitaan lupa. Ja täällä onkin tarkka valvonta! Kalastusluvan voi tarkistaa paitsi virallinen valvoja, myös kuka tahansa kalastaja. Jokainen suomalainen osallistuu ympäristön suojeluun ja valvontaan. Oletkos, Tanja, muuten koskaan saanut kalaa?
- Ai että olenko? Minun kotikylässäni Ninovkassa kulkee joki, Oskol, ja siellähän me kaikki lapset kalastimme kesäisin.
- Mitenkä te kalastitte?
- Kuka mitenkin. Yhdellä oli onki, toiset kävelivät pitkin rantaviivaa haavi kourassa. Ja pilailimme kalastajien kustannuksella – hiivimme korkealla rantatöyräällä heidän yläpuolelleen ja heittelimme sitten pikkukiviä heidän onkiensa eteen…
Timo kuunteli huvittuneena.
- Mitä jos lähdettäisiin syksyllä käymään siellä sinun Ninovkassa?
- Huraa!
Iloisella mielellä palasimme rantaan kalansaaliinemme.
- Perkaa sinä nämä ahvenet, niin minä teen sillä aikaa tulen tuonne…, hän näytti sopivaa pientä paikkaa nuotiolle. Nyt kuuluu laittaa kalakeitto, illalla sitten kotiin, mieheni myhäili.
Ympäröivän luonnon kauneus, nuotiosta nouseva savu ja kalakeiton tuoksu… Kun pakkasimme tavaramme autoon, aurinko vilkutteli vielä viimeisiä säteitään, sitten ne katosivat, tullakseen jälleen esille puiden takaa. Juhlallinen autuus vallitsi viilenevässä pohjoisen illassa.